Juha Rytkönen hamuaa finaaliin Barcelonan MM-osakilpailussa – ”Ei se mikään mahdottomuus ole”

Juha Rytkönen starttaa tulevana viikonloppuna uransa toiseen rallicrossin MM-osakilpailuun.

Suonenjokinen lähtee hyvin valmistautuneena MM-kauden avaavaan Barcelonan kisaan.

– Mitä muutakaan sitä voi olla kuin intoa täynnä niin kuin ilmapallo. Fiilikset ovat mahtavat. On erittäin mukavaa päästä taas ajamaan pitkästä aikaa, Rytkönen sanoo.

– Valmistautuminen on ainakin tehty huolellisesti. Sen suhteen mitään ei olisi voitu tehdä toisin. Toki vauhdin näkee vasta sitten, kun kisat alkavat.

Rytkönen on treenannut uutta rataa virtuaalisesti etukäteen. Yhtään korttia ei ole jätetty kääntämättä.

– Olen katsonut paljon videoita aiemmilta vuosilta, koska en ole aiemmin käynyt edes koko radalla. Myös uudella simulaattorillani olen treenannut, Rytkönen valottaa.

Suomalaistiimi Betomik Racingin Ford Fiesta Supercarilla kilpaileva Rytkönen janoaa finaaliin. Tavoite on kova, sillä Rytkönen kilpailee Kataloniassa ensimmäistä kertaa. Nöyristelemään ei silti lähdetä, vaikka vastustajat ovat maailman eliittiä.

– Tärkeintä on saada ehjät ajot ja saada kehitettyä vauhtia viikonlopun aikana. Hienoa myös olisi, jos saataisiin niin sanotusti pidettyä paketti ehjänä kasassa, suomalaiskomeetta kertoo.

– Minulla on erittäin kova tavoite: finaalipaikka. Ei se mikään mahdottomuus ole, jos kaikki loksahtaa kohdilleen. Sinne tähtäin on aina asetettu. Finaalissa voi sitten taas tapahtua ihan mitä vain, Rytkönen miettii.

Betomik Racingin Ford Fiesta Supercar on saanut komean värityksen.

Rytkönen säväytti ajamalla viime kesänä MM-debyytissään heti toiseksi. Uusi tiimi ja uusi rata tuovat omat haasteensa viikonlopun kisaan, mutta pian 30 vuotta täyttävä rattimies on valmis kamppailuun.

– Tehdään hommat niin hyvin kuin pystytään ja ajetaan täysillä. Taatusti taistellaan sijoituksista hamaan tappiin asti, Rytkönen päättää.

Barcelonan radalla ajetaan perjantaina kaksi ensimmäistä Supercar-luokan alkuerää. Lauantaina kaasutellaan kaksi viimeistä alkuerää sekä välierät ja finaali.

Rytkösen kausi jatkuu Barcelonan jälkeen Saksan Nürburgringillä heti seuraavalla viikolla. Saksassa ajetaan viikonlopun aikana kaksi MM-osakilpailua.

Juha Rytkönen teki huikean paluun rallicross-radoille – ”Emme ole kaukana maailman kärjestä”

Juha Rytkönen suoritti mahtavan paluun rallicross-areenoille viikonloppuna Oulussa, jossa ajettiin kovatasoisen RallyX Nordic -sarjan viides ja kuudes osakilpailu.

Betomik Racing -tiimin Ford Fiesta Supercar -autolla kilpaillut Rytkönen ylsi sekä lauantain että sunnuntain kilpailuissa palkintosijoille. Suoritus oli loistava, sillä Rytkönen oli viimeksi kisannut viime elokuussa Kouvolassa, missä hän ylsi MM-debyytissään heti toiseksi.

– Hyvä kokonaisuus, vaikka haasteitakin riitti. Saimme kuitenkin hyvän ponnistuksen aikaiseksi ja se palkittiin kahdella palkintosijalla. Emme ole kaukana maailman kärjestä, Rytkönen sanoi kisaviikonlopun päätteeksi.

Lauantaina alkuerät sujuivat Rytköseltä mollivoittoisesti, mutta välierien ja finaalin loistosuoritukset palkittiin toisella sijalla heti kolminkertaisen maailmanmestarin Johan Kristofferssonin vanavedessä.

– Alkuerissä ei oikein lauantaina onnistunut mikään. Ensin sain kolmen sekunnin aikasakon, sitten tuli spinnaus ja viimeisessä erässä rengasrikko. Vaikeuksien kautta kuitenkin melkein voittoon asti!

Sunnuntaina Rytkönen oli alkuerissä koko joukon kolmanneksi paras ja sama oli tulos myös finaalin jälkeen. Edelle ennättivät toistamiseen Kristoffersson sekä sunnuntain kisan voittanut Niclas Grönholm.

– Emme ole enää kaukana maailman kärkeä. Pieniä asioita omassa ajamisessa ja auton säädöissä pitää parantaa, mutta suunta on oikea. Tästä on hyvä jatkaa kohti MM-sarjaa, Rytkönen summasi.

Rytkönen (oik.) sijoittui sunnuntain kilpailussa kolmanneksi NIclas Grönholmin (kesk.) ja Johan Kristofferssonin (vas.) perässä.

– Saimme sunnuntaina auton balanssia entistä paremmaksi. Emme ole kierrosajoissa enää kaukana sarjan kovimmista kavereista. Pitkän tauon jälkeen kaksi pyttyä lämmittää todella mieltä. Jäi oikein hyvä fiilis viikonlopusta.

Tallipomo Mikko Ikonen myhäili tyytyväisenä kisarupeaman jälkeen. Yhteistyö Rytkösen kanssa sai lähes täydellisen startin.

– Vaikean lauantain jälkeen hyvä lopputulos, ei täydellinen, mutta lähellä sitä. Saimme juuri sen, mitä tulimme hakemaan. Meillä on toimiva paketti, ja kuski on nyt ajettu sisään porukkaan, Ikonen totesi.

Rytkönen tähtää tosissaan MM-sarjaan, jossa hänellä on tarkoitus ajaa mahdollisimman monta osakilpailua. Kausi on määrä aloittaa heti avausviikonlopusta Barcelonasta heinäkuussa.

– Nyt olemme todistaneet, että meillä riittää vauhti huipputuloksiin myös MM-sarjassa. Viime elokuun suoritus ei ollut mikään sattuma. Iso kiitos jo tässä vaiheessa spotteri Topille (Toomas Heikkinen), tiimille ja yhteistyökumppaneille, Rytkönen kiitteli.

Vihdoin paluu radalle – Juha Rytkönen haastaa rallicrossin supertähdet Oulussa!

Viime kaudella rallicrossin MM-sarjassa kertarysäyksellä lajin huipulle noussut Juha Rytkönen päättää pitkän kilpailutaukonsa ensi viikonloppuna Oulussa ajettavissa RallyX Nordic -sarjan osakilpailuissa.

Rytkönen ajoi viimeksi kilpaa vuoden 2020 elokuussa Kouvolan MM-rallicrossissa, jossa tuli heti MM-uran ensimmäisestä osakilpailusta komea toinen sija. Oulussa suonenjokelaisen alla on Betomik Racing -tallin Ford Fiesta Supercar.

– On tässä aika pitkään kaikkea veivattu ja odotettu asioita tapahtuviksi. Nyt on päästy jo testaamaan ja kohta ajetaan kilpaa. Jonkinlainen kivi tippuu harteilta, kun pääsee vihdoin tositoimiin. Fiilis on ihan mieletön, Rytkönen hehkuttaa.

– Betomikin auto tuntui heti hyvältä ja olemme päässeet koko ajan paremmin sen kanssa sinuiksi. Vähimmäistavoitteena on päästä finaaliin, mutta voitto se on aina mielessä, 29-vuotias rallicross-komeetta jatkaa.

Koronapandemia sotki sekä Rytkösen että monen muun suunnitelmat viime syksynä rallicrossin MM-sarjan suhteen. Uusi kausi MM-sarjassa alkaa vasta heinäkuussa, mutta myös Oulussa taso on äärimmäisen kova. Mukana ovat muun muassa lajin toinen suomalaistähti Niclas Grönholm sekä kolminkertainen maailmanmestari Johan Kristoffersson.

– Sarja on ollut äärimmäisen kovatasoinen tänä vuonna. Se on hieno mittari tarkastella vauhtiamme. Tiedostamme, että finaalipaikka on kovan työn takana, mutta yhtään ei silti lähdetä nöyristelemään.

Betomik Racingin tallipomo, itsekin kovan tason rallicross-kuljettaja Mikko Ikonen, löysi nopeasti yhteisen sävelen nousevan tähden kanssa.

– Meillä synkkasi heti hyvin Juhan kanssa ja yhteistyö löytyi nopeasti. Juhalla oli tarve löytää hyvä auto, ja minä olen jo miettinyt, että voisin pikkuhiljaa ruveta pyörittämään omaa tiimiä. Asiat kieltämättä loksahtivat nopeasti kohdilleen, Ikonen paljastaa.

– Minä en tee tätä bisnesmielessä, vaan haluan mahdollisimman hyvän lopputuloksen kuten Juhakin. Kuski tekee itse tavoitteensa. Me tiiminä pyrimme tarjoamaan kaikki eväät tavoitteen täyttämiseksi.

Tarkoituksena on, että Rytkösen ja Betomik Racingin yhteistyö jatkuu tällä kaudella myös MM-sarjan puolella.

– Oulun kisan lisäksi tarkoituksena on ajaa joitakin valikoituja MM-sarjan kisoja. Taso täällä Oulussa on niin kova, että jos pärjäämme täällä, voimme lähteä tavoittelemaan isoja asioita myös MM-karkeloista, Rytkönen valaisee.

– Tämän kauden tavoitteena on käyttää jokainen näyttöpaikka mahdollisimman hyvin hyväkseen, jotta kaudeksi 2022 pääsemme kiertämään kunnolla isoja sarjoja. Iso kiitos jo nyt sekä Mikolle että kaikille yhteistyökumppaneilleni.

OuluZonen radalla ajetaan viikonlopun aikana kaksi RallyX Nordic -sarjan osakilpailua. Ensimmäinen on ohjelmassa lauantaina ja toinen sunnuntaina.