Suomalaisen Betomik Racing -tiimin Ford Fiesta Supercarilla ajava Juha Rytkönen saavutti kauden ensimmäisen finaalipaikkansa rallicrossin MM-sarjan Ruotsin osakilpailussa sunnuntaina.
Suonenjokinen taisteli finaaliin, jossa taipui lopulta kuudenneksi kovan kamppailun jälkeen. Tulos lämmitti paljon, sillä Rytkönen sai 30-vuotissyntymäpäivänään lauantaina erittäin hankalan aloituksen MM-sarjan klassikkokisaan.
– Osuimme ensimmäisessä erässä Kevinin (Hansen) kanssa yhteen ja siinä meni lopulta kaikki etupyörän ripustukset ja myös takapyörä. Nollasimme tilanteen ja saimme hyvän tuloksen päivän toisesta erästä, Rytkönen kertasi.
– Sunnuntaina tuli sitten jo kolmas sija (kolmannessa alkuerävaiheessa), mutta sen jälkeen vauhtia vähän hävisi. Semifinaalissa tuulilasiin tuli jotain mutaa, joka ei lähtenyt millään pois. Ajoin puoliksi sokkona sen mitä pystyin. Vähän tuurilla pääsimme finaaliin, mutta on se silti äärettömän kova juttu näissä karkeloissa, Rytkönen jatkoi.
Rytkösen finaalipaikka ratkesi, kun toinen suomalaiskuski Niclas Grönholm sai viiden sekunnin aikasakon semifinaalissa. Rytkösen ja Betomik Racingin vauhti oli silti Höljesissä jo huomattavasti parempaa kuin kauden avauskisassa Barcelonassa heinäkuussa.
– Emme ole enää kaukana palkintosijoista. Puhutaan enää ihan muutamasta kymmenyksestä per kierros. Mahtui sinne toki omiakin pieniä ajovirheitä, mutta pitää muistaa, että ajoin täällä ensimmäistä kertaa, ja näitä jätkiä vastaan pitää mennä ihan hemmetin kovaa, Rytkönen summasi.
– Finaalissa ei vain ihan vielä vauhti riittänyt. Auton säädöt olivat kuitenkin paljon paremmat. Pientä säätöä vielä ja sitten olemme jo lähellä kärkijätkien vauhtia.
Pieni ja pippurinen Betomik Racingin tiimi teki valtavan määrän töitä Höljesin viikonlopun aikana lajin mahtitalleja vastaan.
– Mielettömän iso kiitos tiimille. Jätkät eivät valittaneet missään vaiheessa, vaan laittoivat aina auton kuntoon, vaikka se välillä oli saakelin rajussa kunnossa. Tämä tulos tuo varmasti lisää luottoa koko meidän tiimillemme, Rytkönen korosti.
– Iso kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille ja faneille. Sain valtavan määrän viestejä viikonlopun aikana. Niistä saa paljon energiaa ja hyvää fiilistä.
Höljesissä kaksoisvoittoon ajoivat kauden avausosakilpailun tavoin Hansenin veljekset Timmy ja Kevin. Palkintopallin täydensi kolmanneksi ajanut Kevin Abbring. Hansenin veljekset johtavat MM-sarjaa. Rytkönen on pisteissä kahdeksantena.